perjantai 3. elokuuta 2012

Porvoosta (ja vähän muualtakin)









Minulla ja ystävälläni on ollut jo monen vuoden ajan tapana käydä kaksistaan kesäisin viettämässä päivän Porvoossa. Eilen aamusta taas lähdimme matkaan. Aurinkoinen päivä, kaunis Porvoo, ihana seura: mahtava päivä Porvoossa!

Vanha kaupunki on kyllä niin kaunis. Ihana tunnelma. Kuin pääsisi hetkeksi toiseen maailmaan..

Harmi kun kamera unohtui reissulta kotiin, mutta kuvia nyt ostoksista. Ostinkin taas vaikka mitä (ja ihailin niin niin monia juttuja! Kyllä siellä on tarjolla niin paljon kaunista, erilaista..)

* Kauniin huivin (50% puuvillaa, 50% silkkiä) ostin torilta. Maksoi 12e kpl, kaksi sai 20e. Ystäväni osti huivin myös joten maksoimme 10e kpl.

* Vanhassa kaupungissa on ihana deli- kauppa. (en nyt muista tarkkaa nimeä) Siellä on paljon erilaisia kahveja, tee- makuja, herkkuja.. Ostin sieltä mansikka teetä ja tuota ihanaa neljän sitruksen teetä joka suloisessa purkissa! Sieltä mukaan tarttui myös tuo "tee-juttu" jossa suloinen maatuska päässä. Pakkohan se oli saada :)

* Kävimme nappikaupassa (käsityötarvikkeita), josta ostin tuon maatuska- silityskuvan. Sieltä mukaan lähti myös joustolankaa.

*Ystäväni on ommellut maailman suloisempia pikkupöllöjä. Ostin häneltä yhden sellaisen. Pöllön paikka on hyllyllä makuuhuoneessamme sängyn vieressä. Siinä se on mun ikioma unipöllö joka vartioi untani. Kuvassa taustalla Anneli Kivelän kirja jonka olen saanut luettua. Katajamäki- sarjan kolmas osa. Olenkin jo aloittanut neljännen osan lukemisen.

* Porvoon cittarista löysin hyvästä alesta itselleni kahdet uudet kengät. Toiset ovat nuo kuvassa näkyvät. Oikea hinta 29,90, nyt 8e. Toiset ovat syysnilkkurit. Nekin olleet n 30e, nyt 10e.

Eilen illalla piipahdin tyttöjen kanssa kirppiksellä. Löysin sieltä itselleni tuon mustaruudullisen mekon. Ihastuin sen yksityiskohtiin: punaisiin nappeihin sekä sivulla oleviin taskuihin. Maksoi n 2e.

Muitakin juttuja löysin kirppikseltä: pieni valkoinen pöytä keittiöön 6e (sellaisesta olen haaveillut, jes nyt löytyi!), Helmille kaksi mekkoa (hyvä! Niitä isommassa koossa tarvitseekin. Melkein kaikki Helmin mekot kokoa 98cm ja ne jäämässä pikkuhiljaa pieneksi), itselleni kaksi toppia (perustoppeja tarvitsee aina ;) ) sekä mustan neuletakin (hyvä! perusneuletakkeja käytän ja niitä tarvitsenkin lisää) Helmille löysin vielä nuken pikkurattaat kahdella eurolla. Rusinan nukella sellaiset jo onkin. Onpahan nyt molemmilla omat niin voivat kuljetella yhdessä nukkejaan :))

3 kommenttia:

  1. Kiitokset seurasta, oli ihana päivä! :)

    Se Jokikadun kauppa on Siirtomaatavaraliike Skafferi. Yksi hyväntuoksuisimmista kaupoista ikinä!

    Lisää pöllöjä on taas tulossa, joten kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä..... tiianlinna@gmail.com ;)

    VastaaPoista
  2. kaikkea ihanaa ja söpöä löysitkin! :)

    VastaaPoista
  3. Tiia, kiitos liikkeen nimestä :)) Ja kiitos seurasta, oli tosiaan todella kiva päivä taas jälleen kerran :))

    Tinyangel, Porvoo on kyllä sellanen paikka että ei voi olla löytämättä :)) kirppislöydöistä olen kyllä iloinen. Sinne mennessä ei koskaan tiedä mitä löytyy :)

    VastaaPoista