tiistai 18. helmikuuta 2014

Kirppiksellä ja 100vuotta vanhaa



Hiihtoloma alkoi kivasti. Menin poikien kanssa kirpparille jossa tavattiin ystävä&poika. Olinkin nähnyt ystävääni viimeksi joulukuun alussa, olipa kiva nähdä taas!

Teinkin yhden mahtavan löydön. Olin jo jonkin aikaa ajatellut mielessäni että haluaisin isomman kukkaisen kupin. Sellaista ei vaan ollut tullut missään vastaan. Mutta nytpä tuli ja kaksin kappalein! Kaksi kukkakuppia ja kaksi kukkalautasta 4e. Minä otin! Ja kylläpä oli ihanaa keittää kotona teetä ja juoda uudesta ihanasta kupista. Ja kyllä siitä nyt aamukahvikin maistuu ;)

Olin ajatellut että olisipa kiva ostaa jotain uutta vaatettakin itselleni. Ihania vaatteita olikin paljon mutta kaikki minulle liian isoja.. No, seuraavalla kerralla sitten sitä vaatetta :) Ja ostin kyllä itselleni uuden takin 6e. Parit korvikset (uudet) lähti myös matkaan 1,90e/kpl.

Kotona paistelin vielä lättyjä ison pinon, niin kyllä se kruunasi vielä loman alun!

Itselle suuri ja tärkeä juttu on pieni valokuva jonka äitini toi minulle eilen. Kuvassa on minun mummuni vanhemmat. Tuo kuva on heidän kihlakuvansa. 100vuotta vanha kuva. Suku on tärkeä, omat juuret. Pienenä (ja yhä edelleen) rakastin kuunnella mummuni juttuja siitä mitä oli ennenvanhaan.. Tarinoita hänen nuoruudestaan.  Olisin voinut kuunnella vaikka kuinka. Mummuni on aina sanonut minulle kuinka olen kuin hänen äitinsä. Tuo kuva. Niin tärkeä. Osa minua.

6 kommenttia:

  1. Ihana kuppi....kyllä nyt tee maistuu!
    Minulla on kuva isänä isovanhemmista...tomerasti istuvat penkillä...isäni on nyt vanhempani niin samaa näköä isoisänsä kanssa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat kuvat ovat kyllä sellainen rikkaus. Tärkeitä pitää säilössä <3

      Poista
  2. Wau, hieno vanha kuva. Inspiraatiota herättävä! :) Onkohan meidän suvusta tuollaisia tallella. Kauniita mukeja löysit. Vaatteita kirpparilta löytää tuurilla. Joskus onnistaa joskus ei. Seuraavalla kerralla ehkäpä sinuakin. Mukavaa lomailua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuva on kyllä niin rakas! <3 Jospa teilläkin olisi suvusta vanhoja kuvia tallella. Kiitos.

      Poista
  3. Ihania puuhia-kirppistelyä ja mitä löytöjä <3 Hyvällä tavalla kateellisena täällä oksutaudista toipumassa :)

    Kuva on hieno jo itsessään saati sen tunnearvo. Minusta olisi myös hienoa tietää enemmän juuristani, mistä mahdollisesti perityy tietyt luonteenpiirteet tai tunnetilat. Minun tyttöni muistuttaa esimerkiksi omaa äitiäni lapsena, ei yhtään minua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Se sitten tuli sinuunkin! Toivottavasti voit jo paremmin <3 Se on hauska seurailla lapsia. Ja huomata mikä on tullut mistäkin. :)

      Poista