perjantai 15. elokuuta 2014

tgif


* Kuva kaveruksista viime viikonlopulta. Myös uintikuva ja neulominen viime viikonlopulta. Oli silloin kyllä rentouttava viikonloppu.

*Maanantaina alkoi myös pojilla arki. Koulu alkoi. Toisaalta hyvä, on koulussa muuta ajateltavaa ja tekemistä heillä nyt kun olen töissä. Myös kaveritouhut ovat taas alkaneet toden teolla. Ihanaa kun on kavereita!

* Lasten kiukku on ehkä hieman laantunut. Arkirytmi alkaa löytyy. Pojilla oli eilen ja tänään myös ekat aamut että heräilivät kouluun niin että minä ja mies olimme jo lähteneet töihin. Herääminen ja kouluun lähtö oli onnistunut hienosti. Olen kyllä niin ylpeä äiti heistä. Hienosti ovat oppineet ja sopeutuneet uuteen tilanteeseen. Vaikka heitä välillä harmittaa kun en olekkaan koko ajan kotona, niin upeasti sujuu!

* fb ompelukirppiksen kautta ostettu pöllöpuhelinpussi on töissä käytössä. Kätevästi saa puhelinta kannettua mukana tarvittaessa.

*Vika kuva tältä aamulta. Töissä aamuvuoro, ehti hyvin ottaa asukuvan kun oli ekana yksin paikalla ;) Tunika äidiltä saatu, kaulahuivi kesällä Porvoosta ostettu -70%, kengät ostettu kesällä työkengiksi sisäkäyttöön.

Tänään oli oikea perjantai! Ajatukset hukassa, ihan tööt olo. Olenkin niin viikonlopun tarpeessa joten

tgif!

6 kommenttia:

  1. Kyllä lapset pian tottuvat uuteen rytmiin...:)
    Nöfnöf♥ (eka kuva)..:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin täällä totuttelen blogisi hiljaisempaan päivitystahtiin, opettelemista joka suunnalla ;-)
    Onneksi on viikonloput, TGIF!!
    ps.kauniin värinen sukkakudin(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana rva vaaksanheimo! :) Toivottavasti totut pian! :D Ihanaa kun käyt täällä <3 Sukkaa tosiaankin tulossa. Työ vaan ei ole edistynyt viikolla yhtään. tuo sama pieni alku vasta puikoilla. :P No, jospa vaikka tänään ehtisi.. :)

      Poista
  3. Kauniita vaatteita sinulla :)

    VastaaPoista